Hitaita ihmisiä

Kaupan kassa. Edessäni on kärryynsä lasten kiipeilyvuoren kokoisen ruokakasan kasannut väsynyt ja huolittelematon perheenäiti latomassa hermostuneena ostoksiaan kassalle. Hän odottaa kassan työntekijän hoitavan hommansa nopeasti: Katse pälyilee ja koko olemus on hermostunut.

Naisella ei liene varsinaisesti kiire mihinkään. Ostoskierros lukuisten edessä hidastavien juoksentelevien kakaroiden ja juttelemaan kokoontuneiden kukkahattujen lävitse on syönyt voiman pysyä rauhallisena. Pahin on kuitenkin vielä edessä, ja ties kuinka kauan hän on jo jonossa seissyt. Onhan perjantai-iltapäivä: Juuri se hetki, kun näennäisen iloinen ihmismassa purkautuu markettiin tekemään sen välttämättömän.

Oletan naisen perheenäidiksi muutaman karkkipussin ja ison xylitol -purkkapussin vuoksi. Toisekseen, kuka ostaisi itselleen tuollaista ruokamäärää, joka ilmiselvästi on tarkoitettu isomman iältään kirjavan ihmisjoukon useamman päivän ruokintaan?

Kassan työntekijä siirtää ostoksen yksi kerrallaan viivakoodinlukijan editse kuin hidastetussa filmissä, nostamatta katsettaan ylös hetkeksikään. Kassamiehen silmien liike seuraa juustokimpaleen, Hessu -tikkarin, APU -lehden, deodoranttipurkin ja monen muun ostoksen lipumista hänen käsistään edelleen asiakkaalle luovutettavaksi. Ihan kuin jokainen ostos olisi uusi ällistyttävä tuttavuus, jota jää katsomaan kuin Eiffel -tornia ensimmäistä kertaa.

Kuin tämän kassamiehen päällimmäinen tavoite olisi tehdä työnsä mahdollisimman hitaasti.

Kun viimeinen ostos on saatu veloitettua, survoo perheenäiti Mastercardinsa salamannopealla liikkeellä maksupäätteeseen, ja silmänräpäyksessä on tunnusluku näppäiltynä valmiiksi.

Naisen katse on yhtä äkillistä raivoa ja hermostuneisuutta täynnä, kun hän odottaa kassamiehen hitaasti vetävän kuitin koneesta, vain sanoakseen kassan silmälasipäiselle herralle yllättävän kohteliaasti, että "Kiitos, en tarvitse kuittia." Kassamiehen nostaessa ensimmäistä kertaa hitaasti päätään kohti naisen kasvoja kiittääkseen, hän painaa päänsä nopeasti takaisin alas. Katse ei ilmiselvästi vastannut äänensävyä.

Näen naisen silmistä, että hän haluaisi tunkea kuitin tämän luokattoman hitaan ihmisen kurkkuun niin, että nyrkki tulisi peräaukosta ulos.

Tämän piinaavan odottelun vuoksi ostosten pakkaaminen on hätiköityä, ja silloin tällöin jokin ostos lentää lattialle. Pudonnut ja lattialle levinnyt Pilttipurkki saa jäädä tasan tarkkaan siihen, mihin se on pudonnutkin. Uutta ei lähdettäisi hakemaan, ellei olisi henki kyseessä. Naisen ja Pilttipurkin välissä vallitsee välinpitämättömyyden verho.

Ostokset pakattuaan nainen on nopea, sanoinkuvaamattoman nopea. Hintelä nelikymppinen rouva neljän painavan ruokakassin kanssa viilettää kuin tuulispää kohti ulko-ovea, enkä tämän jälkeen näe häntä enää. Toivottavasti hänellä on joku odottamassa valmiiksi käyvän auton kanssa.

Toisaalta toivon, ettei: Minkälainen mies saattaisi puolisonsa tällaiseen piinaan yksin?

Edessäni kassajonossa on vielä iäkäs vanha rouva vähäisten ostostensa kanssa. Häntä ei tule harmittamaan kassan hitaus, sillä hän on itsekin melko hidas. Viekkaassa mielessään mummo kenties jopa pitää siitä, että hän herättää ärsytystä senttejä laskiessaan. Eihän korttia voi käyttää maksuvälineenä, vaan lompakossa pitää olla tukku viisikymppisiä, ja maksu pitää aina suorittaa tasarahalla.

Niinkuin on aina tehty.

Ostoskorissa on täysmaitoa, voita, siankylkeä lihatiskiltä, ruisleipää ja palanen tuorehiivaa. Pussillinen kettukarkkeja on kai varattu lapsenlapselle.

Tasarahaa varten rouvalla on oma pussinsa kolikoille. Ehkä rouva pyytää kassamiestä laskemaan tasarahan kasasta kolikoita. En kestäisi sitä.

Viereinen kassa syö ostoksia kolme kertaa nopeammin kuin se, missä juuri nyt seison viikonloppuostosteni kanssa. Joku siellä tekee hyvää ostostensa kanssa tuskailevalle kansalle.

Kadun lyhyemmän jonon valintaa enemmän kuin mitään muuta tekoa elämässäni.

Pulssini on kohonnut jo hetken aikaa, mutta nyt tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos. Sisimmässäni kasvanut raivo tuota hidasta ja kömpelöä kassamiestä kohtaan saavuttaa jo sellaiset mittasuhteet, että pohdin tekeväni täysin epäinhimillisiä ja silmittömän raakoja väkivallantekoja tuolle henkilölle. Pääni muodostaa mieleeni kuvitelmia, jotka peittoaisivat helposti tylsät amerikkalaiset splatter-elokuvat. 

Ajatukseni rakentavat läpipääsemättömän seinän yritykselleni ymmärtää tuota kenties yksinäistä ja elämän syrjään hitaasti kiinni hapuilevaa ihmistä.

Toivon sisimmässäni vilpittömästi, että tuo edessäni oleva herttainen rouva olisi kassaa nopeampi. Siihen ei vaadittaisi paljoa.

Olen vilkuillut kelloa jo useammin kuin normaalisti viikon aikana, ja pelkään enemmän kuin koskaan sitä, että olen unohtanut jotain tärkeää hyllyyn.

Käteni hikoavat, ja ajatusten sekamelska mylvii päässäni, kun liki hajoamispisteessä seuraan ostosteni lipumista viivakoodinlukijan ohi. Luottokorttini on edelleen lompakossani, koska kädessäni se olisi jo kappaleina.

Kuinka tuo mies voi olla noin tyyni ja ilmeetön?

Tunnen samaistuvani perheenäitiin täysin.